sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Koneneulonnan oppilankoja

Sainpa tehtyä uuden, sopivan kokoisen huopasalon neulekoneeseeni ja neulatkin putsattua, joten pääsin lähtemään intoa puhkuen koneneulonnan ensimmäiselle kurssikerralle. Tein kummitytölle sivusuunnassa neulottavan hameen. Väritoiveena oli (yllättäen) vaaleanpunaista tai violettia ja äitiä ajatellen päätin itse, että langan olisi hyvä olla konepestävää. Viime viikko oli kiireinen, enkä ehtinyt kunnon lankakauppaan, vaan piti tyytyä paikallisen sekatavarakaupan eli Kärkkäisen tarjontaan. Kriteereihin vastasi parhaiten Novitan Nalle, mutta tajusin vasta myöhemmin, että langan ois pitänyt olla paljon ohuempaa. Neulekoneella kudotessa nallesta tulee aika jämyä neuletta jopa kaikista löysimmällä langankireydellä. Kolmevuotiaan hameesta tuli siis ihan liian paksu ja jäykkä.


Kunhan löydän projektiin sopivamman langan niin kummityttö saapi kauniisti laskeutuvan ja hulmuavin helmoin varustetun hameen. Nyt nimittäin hallitsen tekniikan jolla hameen helmaa kellotetaan kiilojen avulla. Kuten monesti vaikealta vaikuttavissa neuleprojekteissa on saanut huomata, niin myös tämän tekniikka oli varsin helppoa kun sen oppi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti