sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Skandinaavista etnisyyttä huokuva hiha

Kirjoitin aiemmin osallistuvani syyskuussa Ravelryn kautta KAL:iin, eli yhteisneulontaan. Syyskuusta on jo viikko vierähtänyt, mutta minä olen päässyt pojan villatakissa vasta tämän viikonlopun aikana ensimmäisen hihan kanssa alkuun. Joskus elämä häiritsee turhan paljon tätä käsityöharrastusta.



Puikoilla on Suvi Simolan "Pikkuveli", kaunis villatakki kirjoneuleraidalla ja hunajakennoyksityiskohdilla. Olin jo valinnut takkiin langat lankalaatikoiden uumenista, mutta väriyhdistelmä ei sittenkään tuntunut istuvan juuri tähän, skandinaavista etnisyyttä huokuvaan malliin. Novitan syksy/talvi 2014 värikartasta löytyi paljon paremmat, kauniin murretut sävyt, joten uudet langat tuli tähänkin projektiin hankittua. Lankana 7 veljestä keskiharmaa (048), viherpetrooli (133) ja keltavihreä (334).

Noin kolme viikkoa sitten osallistuin elämäni ensimmäiseen ja tähän asti ainoaan blogiarvontaan. Missä neuloimme kerran -blogi arpoi 3-vuotissynttäreiden kunniaksi pieniä käsitöihin liittyviä palkintoja ja minä voitin! Helmisilmukkamerkit ovat postissa matkalla minulle, jipii!

2 kommenttia: