sunnuntai 24. elokuuta 2014

D-vitamiinia syksyyn


Noin vuosi sitten aloitettu luumunpunainen neuletekki on nyt lopulta saatu päätökseen. Ylhäältä alas neulottava malli on Heidi Kirrmaerin Vitamin D ja lankana olen käyttänyt ohutta villa-polyamidi sekoitetta, eli perus sukkalankaa. Pitsineuleet ovat mielestäni kauniita, mutta olen pitkään vieroksunut niiden käyttämistä. Oma tyylini on mukamas niin selkeä ja linjakas, että pienetkin pitsiyksityiskohdat ovat tuntuneet liian runsailta. Tämän mallin kauniit reikämäiset lisäykset ja kellomaisesti laskeutuva helma ovat siis minulle todellinen harppaus kohti koristeellisempaa tyyliä.
Pingotuksessa vaate valitettavasti venähti reilusti yli odotetun. Omapa oli vikani, kun en tehnyt kunnon mallitilkkua minkä olisin asianmukaisesti kastellut, pingottanut ja sitten vasta laskenut tiheyden. Oli vaan niin kova kiirre päästä tekemään. Alkupettymyksen jälkeen annoin kuitenkin neuleelle ja etenkin itselleni anteeksi. Mukava päivä ja kivoja kuvaushetkiä vietettiin Hailuodossa.





6 kommenttia:

  1. Takki on kaunis, mielestäni tosi hyvin onnistunut!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Pidän tästä kovasti ja olenkin jo melkein unohtanut, että takin oli tarkoitus jäädä vähän pienemmäksi!

    VastaaPoista
  3. Heippa! Neuletakistasi tuli tosi kaunis! Ja kauniita ovat myös nämä Hailuodon kuvat.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva blogi sulla!

      Poista